TNS on pääasiassa Espoon musiikkiopiston oppilaista koostuva täysimittainen sinfoniaorkesteri, joka harjoittelee periodimaisesti noin 3-4 kertaa vuodessa. Mahdollisuuksien mukaan TNS toivottaa tervetulleeksi riveihinsä myös EMO:n ulkopuolisia soittajia.
TNS on koko EMO:n yhteinen ponnistus, lippulaiva, johon kolmiportainen orkesterikoulutusjärjestelmä tähtää. Orkesterikoulutus aloitetaan jo varhain eri tasoisissa puhallin- ja jousisorkestereissa, joista siirrytään aina taitojen kehittyessä seuraavaan.
TNS:n toiminnassa on avainasemassa ammattikapellimestarit, joiden johdolla orkesteri harjoittelee. Erittäin tärkeässä roolissa on myös koko EMOverkosto. Jokaisella sektiolla on omat kouluttajansa, EMO:n omat opettajat, joiden johdolla orkesteristemmoja harjoitellaan niin sektioharjoituksissa kuin omilla soittotunneilla. Orkesterin tukena on aktiivisesti myös orkesterin oma intendentti sekä EMO:n rehtori.
Orkesterin sisällä toimii orkesterineuvosto, joka avustaa mm. ohjelmiston ideoinnissa. Lisäksi nuotistonhoitaja ja orkesterijärjestäjä ovat yleensä orkesterin omia soittajia.
Tutustu kolmeen TNS:n soittajaan
Ajankohtaista tietoa orkesterilaisille löytyy TNS blogista. Salasana intendentiltä.